maanantai 30. huhtikuuta 2018

Kansallismielisyyden monet kasvot: Puolueet

 Puolueiden ryhmittyminen eri aatteisiin


Terminä "kansallismielinen" on osittain hämääväkin. Helposti siitä saa käsityksen kuin jokin toinen taho ajaisi paremmin kansalaisten asioita eteenpäin kuin toinen. Termi luo vaikutelman kansan asioita ajavista tahoista, samaan aikana kuin jotkut toiset tahot toimisivat kansaa vastaan. Tämä on huono tulkinta.

Kansallismielisyys tai paremmin tunnettu nationalistisuus on enemmän poliittinen aate. Siinä oma kansa on muiden etusijalla. Tällä on niin hyviä kuin huonoja puolia. Hyvänä puolena voi mainita, kuinka ajattelussa pyritään korostamaan kansan etua mm. kulttuuria, puolustustusta ja turvallisuutta. Huonona puolena sen voi ajatella olevan haittatekijänä mm. kaupalle, työvoiman liikkuvuudelle tai yksittäisille ihmisille, jotka etsivät parempaa elämää muista maista. Usein kansallismieliset edustavat perusväestöä tavan duunareista eri tason toimijoihin asti. Poliittiset puolueet: Perussuomalaiset.

Toiset merkittävät ryhmät ovat globalistit ja kommunistit. Globalistit koostuvat eritason "maailmankansalaisista", joille kansakunnan etu ei ole tärkeimmässä roolissa, vaan ennen kaikkea oma ja oman pienen ryhmän etu, mutta samaan aikaan he voivat kuitenkin ajaessaan omia etuisuuksia ajaa myös kansan etua. Tämä näkyy taloudellisissa toiminnassa ja verkostoitumisessa. Poliittiset puolueet: RKP, Kokoomus.

Kommunistit koostuvat monista eritason vasemmistolaisista toimijoista. Heille ihmisyhteisö näyttäytyy yhtenä ja samana kaikkialla, eikä kansan merkitys ole itsessään mitenkään tärkeä, jos ei sen varjolla pystytä saamaan taloudellista tukea omalle toiminnalle. Kommunistit ajavat usein ihmisoikeuksia ja toimivat monilla järjestö- ja yhdistystasoilla ja koulutussektorilla. Tämä voi näkyä koko kansan etua ajatellen siinä, että heikompien kansalaisten tilanne on parantunut monesti vasemmistolaisten toimijoiden kautta. Poliittiset puolueet: Vihreät, Vasemmistoliitto, SKP.

Lisäksi puoluekartalta löytyvät Suomessa Keskusta ja SDP. Keskusta on enemmän kokoomuslaiseen suuntaan kallellaan ja SDP vihervasemmistoon. Äänestäjien kohdalla Keskusta, SDP ja Perussuomalaiset taistelevat usein samoista äänestäjistä. Tämän lisäksi on monia eritason pienempiä toimijoita.

Perussuomalaiset ainoa kansallismielinen eduskuntapuolue


Suomessa kansallismielisyys on viime vuosina koostunut ennen kaikkea Perussuomalaisista. Pitkän aikaa puolue olikin ainoa vaihtoehto aatteen puolesta toimimiselle. Sen noususuhdanne oli äärettömän nopea, kun eduskuntavaaleissa 2007 puolueella oli ainoastaan 5 eduskuntapaikkaa ja 2011 kannatus nousi ennätyssuureksi 39 kansanedustajaksi ja 3. suurimmaksi puolueeksi.

Perussuomalaisten odotettiin vaikuttavan merkittävällä tavalla varsinkin maahanmuuttopolitiikkaan, joka nousi muutamassa vuodessa kansallismielisen toiminnan päätoimialaksi. Perussuomalaisilla oli erinomainen tilanne hallituksessa, kun vuonna 2015 heistä tuli 2. suurin hallituspuolue.

Tilanne kärjistyi viimeistään vuonna 2015, kun Suomeen tuli 32.000 turvapaikanhakijaa useiden turvallisten Euroopan maiden läpi. Noin 80%:a oli miehiä ja valtaosa Irakista, Afganistanista yms. muista maista, ei sotaa käyvästä Syyriasta. Tämä johti monien pienempien aktivistiliikkeiden perustamiseen Suomessa ja laajoihin mielenosoitusaaltoihin hallitusta vastaan.

Perussuomalaiset ei ollut selvästi ajanut niitä asioita, joita puolueen odotettiin ajavan. Lisäksi samaan aikaan monet toimijat olivat menossa EU:n turvapaikkakiintiöiden puolelle, joka olisi käytännössä vienyt päätösvallan Suomesta EU:hun turvapaikkamääriä päätettäessä.

Monilla oli edelleen suurin luotto Perussuomalaisiin aina vuoteen 2017 asti, kun puolueen puheenjohtajan äänestys tuli esille. Jussi Halla-aho voitti kirkkaasti äänestyksen ja hänestä tuli uusi puheenjohtaja. Puolueen hajoaminen oli kuitenkin suunniteltu taustajoukoissa jo etukäteen Timo Soinin johdolla. Puolue hajaantuikin kahteen leiriin eli nykyisiin Sinisiin ja Perussuomalaisiin.

Vasta kaikkien tietojen paljastuessa tarkemmin suurelle yleisölle olikin selvinnyt, että Timo Soini ei ollut koskaan halunnut ajaa Perussuomalaisten hallitusohjelmaan kirjaamaa Jussi Halla-ahon maahanmuuttopoliittista ohjelmaa. Maahanmuuttopolitiikka ei kuulunut Timo Soinin ajamiin ykkösprioriteetteihin, joka paljastui viimeistään vuonna 2015, kun turvapaikanhakijoiden aalto täytti Suomen.

Vuoden 2015 ja sen jälkeiset tapahtumat olivatkin merkittävin syy, miksi kansallismielisyys on osittain hajaantunut useampaan toimijaan, mutta samalla on ollut tietynlaisessa noususuhdanteessa ainakin mediahuomiossa. Sitä aiemmin uhkakuvia ei osattu ottaa yhtä vakavasti kuin nykyisin.

Maahanmuuttopoliitikan vaikutus


Maahanmuuttopolitiikka on noussut viime aikoina yhdeksi tärkeimmistä aiheista kansallismielisessä ja puoluetoiminnassa. Siinä missä aihe oli aiemmin paljon marginaalisemmassa asemassa. Uhkakuvat miljoonista Suomeen tulevista turvapaikanhakijoista ja pakolaisista ovat saaneet ajatukset muuttumaan. Varsinkin Ruotsin esimerkki lähes useiden kymmenien no-go-alueiden kautta, joihin poliisi ei uskalla puuttua mitenkään, joukkoraiskaukset ovat todella yleisiä, murhia ei saa poliisikaan tutkittua ja kranaatit lentelevät kaduilla on saanut monet huolestumaan tilanteesta.

Populistiset nationalistipuolueet ovat myös yleensä tarvinneet sopivan uhkakuvan, jota vastaan taistella. Jos aiemmin sellaista uhkakuvaa noudatti Venäjä, niin nykyisin suurin uhkakuva koostuu Afrikasta ja Lähi-Idästä tulevasta massamaahanmuutosta.

Osittain ongelmana on sekin, etteivät mitkään muut puolueet toimi tälläistä kehitystä vastaan, vaan ovat lähinnä sen puolella. Vaikka se johtaisi terrorismiin ja edellä mainittuihin ongelmiin, joista Ruotsi on tullut näin myöhemmin tunnetuksi.

Jatko-osa kirjoitukseen:
https://kriitikonvarjo.blogspot.fi/2018/04/kansallismielisyyden-monet-kasvot-muut.html

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti